tiistai 8. heinäkuuta 2008

Valituskirjelmä Maria Kirbasovan asiassa toimitettu Helsingin Hallinto-oikeudelle, 3.7.


Maria Kirbasovan avustaja, varatuomari Leo Hertzberg on 3.7. jättänyt Helsingin Hallinto-oikeudelle valituskirjelmän, jossa on kokonaiskartoitus Maria Kirbasovan tilanteesta.


"Olemme selvittäneet Maria Kirbasovan historiikin, ja hänen kohtaamansa vastaiskut Venäjällä. Olemme myös selvittäneet perinpohjaisesti Maria Kirbasovan hoitomahdollisuudet Moskovassa. Tämäkin selvitys osoitti, että Marian ainoa mahdollisuus on saada hoitoa Suomessa. Lääkärinlausunnot puoltavat tätä kiistatta. Jos vanheva ihminen menee sellaiseen kuntoon, että tarvitsee jatkuvasti hoitoa, sen täytyy voida tapahtua oman perheen piirissä. Marian tapauksessa se tarkoittaa asumista hänen tyttärensä perheen luona täällä Suomessa, sanoo varatuomari Leo Hertzberg".


P
äätöstä odotetaan vuoden 2009 puolella

Varatuomari Leo Hertzberg: "Odotan, että saamme kommentoida Maahanmuutoviraston kannanottoa syys-lokakuussa ja sen jälkeen voidaan alkaa odottaa joko suullista käsittelyä tai suoraa päätöstä. Arvelen päätöksen tulevan vuoden 2009 puolella".


Viime kuukaudet ovat olleet hyvin raskaat Maria Kirbasovalle


Kermen Soitu, Maria Kirbasovan tytär kertoo: ”Äiti on taisteluprosessista hyvin uupunut. Hänen täytyy nyt kerätä voimia siltä varalta, että uutta taistelua tarvitaan”.


Suomalaisten tuki on Marian puolella.


Monet suomalaiset ovat tulleet Maria Kirbasovan avuksi. Internetin adressit.com –sivustolla olleessa vetoomusadressissa oli kesäkuun lopussa 1955 nimeä. Myös poliitikot ovat vedonneet Maria Kirbasovan puolesta ja hänen tilanteensa on saanut paljon julkisuutta.

”Kiitän tukijoitamme vielä kerran ja toivotan kaikille oikein hyvää loppukesää”, sanoo Kermen Soitu.

Kiitos myös tukiryhmän puolesta jokaiselle mukana olleelle. Odotamme hyviä päätöksiä, eihän Maria Kirbasovaa voi lähettää olosuhteisiin, joissa hän ei selviydy yksin. Uskon, että suomalaiset viranomaiset lopulta antavat Marian jäädä rakkaittensa luokse Suomeen.


Pirkko Säilä